Nov 30, 2021
Tämän tiistaiaudion sisältö poikkeaa vähän normaalista, kun poimin päivän inflaatiouutisia Euroopasta ja asuntojen hintainflaatiotilastouutisia Suomesta sekä pohdiskelen niiden päässäni herättäviä kysymyksiä.
Mukana on Nordean, OP-Ryhmän ja Dansken pääekonomistien twitterkommentit, joista voi...
Nov 26, 2021
Topias Tervasmäki ei ollut harjoittanut sijoittamista, ei sijoittamisen opiskelua, ei yrittämistä eikä ollut toiminut sijoitusasuntojen parissa.
Sitten hän päätti, vaimonsa Annikan myötävaikutuksella, että aloittaa asuntosijoittamisen, asuntosijoittamisen opiskelun, perusti yrityksen ja hankki työpaikan...
Nov 23, 2021
Aamulla tuli tosi hyvä kysymys ja pohdin sitä ihan tuoreeltaan.
Kysymys kuuluu, ostaako nykyisessä kuumassa myyjän markkinatilanteessa jo säästetyllä omarahoitusosuudella uusi sijoitusasunto salkkuun vai remontoida säästetyllä rahalla mieluummin vanhoja jo omistettuja kohteita? Lähtöoletuksena siis, että...
Nov 19, 2021
Jossu ja Matti Kleemola on asuntosijoittajapariskunta, joiden kanssa olisin jutellut enemmän kuin 2,5 tuntia, mutta siinä kohtaan pakottauduin lopettelemaan ja sovittiin uusintavierailu johonkin tulevaisuuteen.
Aloita kuuntelemalla Jossu ja Matti – Kleemola ja Kotilo Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #177, jos et...
Nov 16, 2021
Toistaiseksi olen päätynyt siihen, että oma asuntosijoittamisen strateginen valintani on sellaiseen toimintaan keskittyminen, jonka ytimessä on pitkäjänteinen asuntojen vuokraustoiminta. Tämä on sopivan hidasta ja pitkäjänteistä puuhaa, joka tarjoaa mahdollisuuden pohtia asioita rauhassa, mikä sopii...